Saimme suru-uutisen toukokuun alussa, Pekka Vuorinen on nukkunut pois, sairaus, jonka hän itsekin luuli vielä marraskuulla voittaneensa, ottikin yliotteen ja vei mennessään.

Pekka Paavali Vuorinen, syntyjään Ilmajoen Huissilta tuli pelimanneihin muistaakseni vuonna 2006. Ja tästä on kiittäminen Pienimäen Ristoa, jolle Pekka oli vienyt autonsa korjaukseen, oli vähän kiiruskin asialla. Osa piti hakia Seinäjoelta ja Risto laittoi omalla autollaan Pekan hakemaan Seinäjoelta tuota osaa. Eikös sitten ollut Kurikan pelimannien levy jäänyt auton CD-soittimeen ja siellä sitten Pekka kuunteli mennen tullen tuota levyä ja oli kehunut Ristolle, että ”kyllä oli hyvää musiikkia, tuollaisesta hänkin tykkää”. Risto oli sitten sanonut,, että tule vain pelimannipiiriin mukaan, kun kerran vähän haitariakin soitat. Pekka oli hieman empinyt, mutta kun Latva-Luovan Voittokin sitten puhui Pekalle, niin sitten Pekka uskaltautui joukkoon ja meillehän hän jäi.

Haitarin soitto kyllä jokseenkin sujui sekin, mutta sitten lauluhommat siirrettiin Pekalle ja laulaakin hän toki osasi. Kun yhteislaulut alkoivat vallata pelimannien esiintymisiä, niin Pekka luonnollisesti puheammattilaisena valjastettiin juontohommiin. Ja sehän oli valtava menestys.

Pekka todella paneutui kaikkeen hänelle annettuun tehtävään. Aina oli erilainen juonto joka tapahtumassa, Hän paneutui etukäteen paikkakuntaan, tapahtumaan, mahdolliseen yleisöön ja teki taustatyötä tarkkaan ja niin hän sai juontoihin erilaisia kiinnostavia asioita, ei niitä iänikuisia vitsejä.

Pekka oli Kurikan kaupunginjohtaja evp. Ehkä juuri siltä pohjalta hänelle jäi yhteenkuuluvuuden tunne kaupunkilaisiaan kohtaan, ja hän nautti suuresti saada esiintyä juuri heille vielä eläkkeelläkin ollessaan. Hän oli kovin vaatimaton, ei milläänlailla virkamiesmäinen pelimannien joukossa. Tämän on harrastus.

Hän oli niin kauan meidän joukossa, että kyllä hän ihan täysi pelimanni oli ja sai ansaitusti Suomen Harmonikkaliiton hopeisen ansiomerkin.

”Ja sydäntäin on teot nää, kun aika on, ne jälkeen jää, ja jokainen voi nähdä sen, mä teinkö oikein.” (My way/ minun tieni)

Olen tuntenut Riston vuodesta 2001, kun perustettiin Kurikan Pelimannit ry., Voitto Latva-Luopa oli saanut mukaan Riston, josta tehtiin puheenjohtaja samantien ja hoitikin pestiä ansiokkaasti vuoteen 2017, jolloin sitten luopui terveydellisistä syistä tehtävästään ja hänet nimitettiin kunniapuheenjohtajaksi, ja sehän sitten oli lopun elämän mittainen nimitys, josta Risto oli ylpeä.

Risto oli kotoisin Hausjärveltä. Tänne Kurikkaan hän tuli Sillanpään Kertun mukana, ja asui täällä ollessaan Luovankylässä, Saarelanmäentiellä ensin Kertun, sitten Eiran kanssa.

Risto soitti alkuun harmonikkaa, sitten pelimanneihin kertyi oma huuliharppuryhmä ja Risto liittyi heihin, osin siitäkin syytä, että haitari alkoi painaa liikaa. Risto oli ahkerasti mukana kaikilla keikoilla, niin kotimaassa kuin kaikilla viidellä Viron reissulla. Viimeisen keikallaan Risto oli 2024 vuoden keväällä Kalajärvi Soi -tapahtumassa Peräseinäjoella. Hän oli hyvin osallistuva myös harjoituksissa, sain kyllä kommenttia, oliko hyvä vai huono kappale (Riston lemppareita oli Jenkkasikermä, Huru-ukon humppa) ja paikastaan Risto oli tarkka: ”olet minun paikalla” kuului, jos vakiopaikalla istuikin joku toinen. Harjoituksistakaan hän ei ollut juurikaan pois, muuta kuin erityisen painavasta syystä, ja hän oli ainoa, joka tuli harjoituksiin taksilla. Kiitos myös lähipiirille, tyttärille ja Vesalle, jotka toitte Ristoa vielä harjoituksiin Tanelintuvaltakin päin. Soittaminen kun oli Ristolle tärkeää. Vielä kolme päivää ennen kuolemaansakin hän soitti huuliharppua.

Näin muisteli Ristoa muistotilaisuudessa Jaana, puheenjohtaja/sihteeri/soitonohjaaja.