Tonttu katsoi Pohjanmaan Kalusteen taukotilan ikkunasta, ja mitä hän näkikään:

Paikalle oli jo tullut Heikki, jonka tonttu tiesi auttavaiseksi ihmiseksi, kun jo alkoi siirrellä penkkejä pelimanneja varten. Sitä tonttu pohti, että kuinka hän pystyi soittamaan haitarin bassopuolta ilman kaikkia vasemman käden sormia, mutta näemmä pysyy mukana ihan mukavasti.

Sitten paikalla onkin jo Seppo, kantolaukussaan useampi huuliharppu. Uusin huuliharpunsoittaja tässä ryhmässä, muistelee tonttu, mutta aika hyvä oppimaan. Ja kohta on pelimanneilla myös penkit ja pöydät asemissa.

Ja onhan siellä Aulis myös auttamassa, reipas haitarinsoittaja, joka on oikein harjoitellutkin haitaria soittamaan, se on hyvä asia, tuumaa tonttu, sillä sen kyllä on huomannut.

Mutta kuka tuolla tulee kepin kanssa, ilman soitinta pelimanniryhmään, ihmettelee tonttu. Sehän on Risto, keittää aina väliaikakahvit pelimanneille, joskus innostuu vähän rumpuilemaankin, ja tonttu tietää, että kun pelimannit lähtevät esiintymään, ei siitä mitään tulisi ilman Ristoa ja valtavaa määrää piuhoja, mikrofoninjalkoja ja mikrofoneja eli äänentoisto on hänen hallussaan.

Lisää pelimanneja on tulossa, huomaa tonttu. Jukka on tuossa, hänellä on isompi huuliharppusalkku kuin Sepolla, mutta tietäähän sen, tuplaten Suomen mestari ja muita hyviä sijoituksia ja hyvä tuki muille huuliharpunsoittajille. Vaikka onkin Ilmajoelta, tonttu pudistelee päätään.

Osmokin on tällä kertaa päässyt, jättänyt onneksi jousipyssyn kotiin, huoahtaa tonttu helpotuksesta, mutta mitä kummaa hänellä on tuossa toisessa laukussa?  Yksirivinen haitari. On se monitaituri tuo Osmo, tuumaa tonttu.

Juhani on Viitalankyläisiä, tietää tonttu. On käynyt siellä markilla useampanakin jouluna. Se on myös laulumiehiä tuo Juhani, tietää tonttu, ja osaa tanssia ja soittaa huuliharppua yhtä aikaa.  Ja paistaa hyviä lettuja.

Toinen Risto-niminen pelimanni tulee oikein herraskaisesti kyydillä, huomaa tonttu. No, kyllä pelimanneista vanhimman näin kelpaa kulkeakin.  On se turvallista jo tuossa kunnioitettavassa iässä. Ja soitto vielä sujuu, vaikka haitari alkaa varmaan olla jo aika painava. Onneksi nytkin on huuliharppusalkku vain mukana.

Pekka virittelee tuolla mikrofoniaan. Arvokas henkilö, tuumaa tonttu, vaikkei siltä näytäkään eikä tunnukaan, mutta organisaatiokyky on tallella ja sana hallussa, sen tietää tonttu, joka on suuresti nauttinut seuratessaan esiintymislavan piilossa Pekan taitavaa juontoa ja kuinka suuresti yleisö on siitä nauttinut.

Mutta missä on Mirja, tuo tontun mieluinen laululintunen, eihän auto ole hyytynyt Karijoen tai Kauhajoen mettille.  Ei ole, tuolta tulee Mirja reippaana, ja voi voi, taas vähän hermostuu, kun mikki ei toimi, mutta onneksi Risto on paikalla. Onhan patterit vaihdettu, kysyy Risto. Mirja istuu paikalleen ja kokeilee, hyvin toimii taas kerran.

Yksi pelimanni onkin reipas ja tulee polkupyörällä. Sehän on Mikko, Postitieltä. Rohkeasti vain pyörällä, vaikka alkaakin olla jo liukasta. Onneksi saa basson pitää hallilla, niin ei ole vaaraa, jos vaikka kaatuisikin. Tekopolvi ei kyllä siitä tykkäisi, tuumaa tonttu.

Ken on tuo, joka kantaa tuollaista kummallista isoa pyöreää kassia joukossaan. Tonttu kurkkaa ikkunasta, sehän on Veli, kuuluisa lyömäsoitintaiteilija, kulkee useammassakin yhtyeessä. Tonttu käy tarkistamassa, onko Velillä puita takakontissa. Ei ole, on jo ehtinyt kaikki pinota pihaansa. Tonttu antaa Velille monta ahkeruuspistettä.

Autolastillinen pelimanneja tulee pihaan, ihan Seinäjoelta asti taitavat olla, huomaa tonttu, Seppo, Heikki ja Tapani. Seppo on järjestömiehiä, tietää tonttu, monessa mukana. Heikillä on hieno asuntoauto ja vaimo joka tekee hyviä pipoja ja muuta lämmintä kaikille. Tapanista on tonttu saanut tietoa Ruotsin serkuilta, kova on ollut haitaria soittamaan sielläkin.

Kitaraa tykkää tonttukin joskus näppäillä, ja pelimanneista sen taitaa Aatto. Vaikka onkin sairastellut ja ei ihan enää kädet pelaa entiseen malliin, mutta mukana olo on tärkeää.

Jaa, Anukin tuolta tulee puolijuoksua, huomaa tonttu, on näemmä saanut työvuoron järjestymään oikein, ja Pasikin on varmaan jäänyt kotiin, tällä kertaa.

Pelimanneilla on myös uusi jäsen, tonttu miettii hetken ja lähettää kuvan kännykällään tonttujen tietotoimistoon ja saa pian vastauksen: se on Lauri, Luovankyläisiä. Ahaa, ja soittaa näemmä viulua. Mikä hieno ja jalo soitin, huokaa tonttu.

Ja sitten vielä kaartaa pihaan vauhdilla punainen auto, sieltä tulee kolmas naispelimanni, huomaa tonttu. Kantaa kahta isoa laukkua. Tulee tukka hulmuten paikalle, laittaa kummallisen häkkyrän päähänsä ja alkaa selittää kuuluvasti jotain. Jaaha, tämähän taitaa ollakin johtajapelimanni Jaana, tuumaa tonttu, ja hämmästelee, kuinka yksi nainen saa koko ison porukan hiljaiseksi. Ja nuottejakin on iso pino pöydällä, taas kerran. Illan kuluessa tonttu saa lisää ihmettä, kun tuo johtaja löytää kaikkien niiden nuottien joukosta juuri sen oikean. Ihmettä kerrassaan. Muitakin virkoja tässä yhdistyksessä tällä samalla naisella, eli taitaa olla kaikki narut käsissään.

Näin on kaikki koolla tuolla isossa salissa, ja kohta kaikuu jenkkaa, polkkaa, valssia, tangoa ja joululauluja ja vaikka mitä….  tonttu nauttii kuulemastaan ja tuumaa, että on tämä hieno porukka. Lähettää ison rivin peukkuja toisille tontuille.  Pitää tulla ensi vuonnakin tätä joukkoa kuuntelemaan.

Hetkinen, tuolta tulee vielä yksi vetäen kärryä. Se on Heikki, Nopankylästä, mutta ei sentään linja-autolla ole päräyttänyt pihaan. Pyytää anteeksi, kun on taas myöhässä, ja tietenkin se anteeksi annetaan. Ja niin soittoja jatketaan.